Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Liittohallitus korotti liigaerotuomareiden palkkioita merkittävästi

 

Liittohallitus korotti liigaerotuomareiden palkkioita merkittävästi


Salibandyliiton hallitus päätti yksimielisesti tiistaina 4.9. kokouksessaan miesten Salibandyliigan erotuomaripalkkiot seuraavien kolmen kauden osalta. Päätöksen mukaan palkkiot nousevat 41 prosenttia kauteen 2014-15 mennessä.
 
Päätöksen mukaan kaudella 2012-13 miesten liigan ottelupalkkio erotuomarilla on 200 euroa, kaudella 2013-14 210 euroa ja 2014-15 225 euroa. Suurin tasokorotus osuu sopimusjakson ensimmäiselle kaudelle (25 %). Myöhempinä kausina korotukset ovat maltillisempia siten, että kaudelle 2014-2015 palkkio on noussut nykyisestä 160 eurosta 225 euroon. Kulukorvauskäytäntö säilyy entisenlaisena, eli palkkioiden lisäksi liigaerotuomareille korvataan aiheutuneita matkakustannuksia, päivärahoja ja mahdollisia arkilisiä.
 
- Liigaerotuomarin tehtävät ovat vaativia. Pelinopeus ja vaatimustaso ovat korkealla tasolla, joten huolimatta vallitsevasta taloudellista tilanteesta on perusteltua nostaa liigaerotuomaripalkkioita näinkin merkittävästi, toteaa Salibandyliiton puheenjohtaja Matti Ahde.
 
Korotusten jälkeen palkkiot ovat sisäpalloilusarjojen kärkitasoa niin kansallisesti kuin myös kansainvälisessä salibandyn huippusarjojen vertailussa. Salibandyliigan erotuomaripalkkio nousee korkeammaksi kuin esimerkiksi lentopallon ja koripallon ylimmillä sarjatasoilla. Salibandyn kärkimaista Suomen korvaustaso on selkeästi korkeampi kuin Sveitsin ja Tshekin.
 
Liigajoukkueet maksavat erotuomaripalkkiot keskitetyn maksujärjestelmän kautta.
- Liigajoukkueiden resurssit ovat nykyisellään tiukilla. Seurat joutuvat painimaan taloudellisten haasteiden edessä varmistaakseen toimintansa jatkuvuuden. Siksi on tärkeää, että näin merkittävät kustannusten nousut voidaan porrastaa useammalle kaudelle, kertoo Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari Kinnunen.
 
Keskustelua palkkioista liigaerotuomareiden edustajien kanssa on käyty tammikuusta lähtien, mutta yhteisymmärrykseen tasosta ei ole päästy. Salibandyliitto on korottanut kolmesti palkkioesitystä, mutta liigaerotuomareiden edustajien vaatimukset ovat olleet alusta alkaen nyt päätettyjä summia huomattavasti korkeammat.
 
Liigaerotuomareiden edustajien esitys tarkoittaisi kolmivuotisjaksolla yli 100 % korotusta nykytasoon. Pääargumenttina liigatuomareiden edustajilla on ollut Ruotsin ylimmän sarjatason, miesten Superliigan, palkkiotaso, johon heidän mielestään myös Suomen liigassa olisi päästävä.
 
Ruotsin Superliigassa erotuomaripalkkio on Suomea korkeampi, mutta erotuomarijärjestelmä, kulukorvauskäytäntö ja kulukorvausmäärät ovat siellä ratkaisevasti erilaiset.
 
- On luonnollista, että peilaamme liigaerotuomaripalkkioita Suomessa vallitseviin olosuhteisiin ja liigaseurojen taloudellisiin realiteetteihin, toteaa puheenjohtaja Ahde.
 
Ruotsalaisten pääsarjajoukkueiden taloudelliset resurssit ovat myös huomattavasti edellä suomalaisia. Salibandyliigaseurojen liikevaihtojen keskiarvo Ruotsissa on n. 680 000 euroa, kun Suomessa vastaava on n. 195 000 euroa. Myös suomalaisten sisäpalloilusarjojen, lento- ja koripallon liigaseurojen taloudelliset resurssit ovat Salibandyliigaseuroja selkeästi edellä.
 
- Viimeisen toimitetun tilinpäätöksen mukaan seitsemän neljästätoista liigaseurastamme teki tappiollisen tuloksen. Olen huolissani liigaseurojemme taloudesta. 
Toimintaedellytykset tulisi pystyä varmistamaan kestävälle kehitykselle jatkossakin, ja siksi kustannusten nousu täytyy pystyä pitämään kohtuullisena.
Liigaseurojen viesti liitolle on ollut selkeän yksimielinen kulujen kurissapitämisen puolesta, valottaa Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari Kinnunen.
 
Hallitsevassa Salibandyliigan mestariseurassa Seinäjoen Peliveljissä liigatuomareiden palkkiovaatimus kuulostaa kohtuuttomalta.
- Taistelemme jatkuvasti kohoavien kustannusten kanssa ja pitää muistaa, että Salibandyliiga on vielä amatöörisarja, toteaa SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen.
 
Jo aiemmin Salibandyliitto on sopinut erotuomarikorvauksista tuleville kausille naisten liigan, miesten Divarin (1. divisioona) ja Salibandyliiton muiden sarjatasojen osalta.  Salibandyliiga miesten osalta alkaa 21. syyskuuta.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää